Hei,
Saanko kertoa suoraan ajatukseni tässä kohtaa JET:in suorittamista? Tässä kohtaa, kun takana on JET:iä selkeästi yli vuosi ja loppusuora häämöttää? Vastaan suoraan, että juuri nyt turhauttaa. JET vie aikaa ja vaatii kohtuullisen vanhojen asioiden läpikäyntiä ja arviointia, että mihin tutkintosuoritukseen se ja se asiakokonaisuus voisi kuulua? Jos tämä kokonaisuus olisi selkeä ja tutkintosuoritukset olisivat konkreettisia ja selkeästi toisistaan eroteltavia, niin tällöin tähän kuluva aika olisi vielä jotenkin kohtuullisessa määrässä. Toki tässä on varmasti eroja eri tehtävien välillä. Oma vastuualueeni on varsin laaja, mutta kuitenkin kompakti: Nykyiset ja tulevat rekrytoinnit ja sijaisasiat Järvenpään kaupungissa. Tällöin tässä sivutaan koko organisaatiota, mutta kuitenkin tietystä näkökulmasta ja tietyllä yksikkövastuulla. Näkökulma kuitenkin on koko ajan laajenemaan päin ennakoivan rekrytoinnin (oppilaitos- ja oppisopimusyhteistyö) osalta, mikä kertookin tämän syksyn asian ytimestä: Tässä ollaan ajallisen katsantokannan osalta solmussa. JET:in suorittaminen vaatii nimittäin arvioimaan, luokittelemaan ja kokoamaan jo mennyttä aikaa koskevia tutkintosuorituksia, siinä missä nykyinen ja tuleva tehtävänhoito vaatii katsomaan kovaa vauhtia eteenpäin.
Täten olen päättänyt, että vielä parin kuukauden ajan on keskityttävä vielä selkeämmin viemään tämä JET-prosessi päätökseensä, ennen kuin heittäydytään uuteen ja viedään asioita voimallisemmin eteenpäin. Joulukuun puoleen väliin olen asettanut itselleni henkisen merkkipaalun, että siinä kohtaa on asiat hoidossa JET:in osalta.
Vielä on hetkinen puristettavana. Hetkellisestä turhaumasta huolimatta koen, että tulee jäsenneltyä ja dokumentoitua yksiin kansiin johtamiskokonaisuus tietyltä aikaväliltä. A chapter in life, yksi luku elämässä, voisi jopa todeta...
Saku Tihveräinen (koulutukseltaan tuolloin KM) suoritti JET:in 2012-14. Tässä blogissa avataan kokemusta JET:in suorittamisesta. Viimeinen blogikirjoitus on tammikuulta 2016, missä avataan kokemusta JET:in ohjaamisesta. Jokainen JET:in suorittanut on myöhemmin erittäin potentiaalinen JET-ohjaaja!
tiistai 22. lokakuuta 2013
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
JET-tutkinnon teknisestä suorittamisesta
Viimeisiä kuukausia viedään JET-tutkinnon suorittamisessa. Aiemmin olen keskittynyt hyvin selkeästi varsinaiseen johtamistyöhön pohtiessa JET:iä, nyt syyskuussa on ollut aika pistää fokus tutkinnon tekniseen suorittamiseen.
Seuraavassa muutama tutkinnon teknistä suorittamista ohjaava avainlause OPH:n dokumentista Näyttötutkinnon perusteet -Johtamisen erikoisammattitutkinto 2011:
-näyttötutkinto suoritetaan osoittamalla hyväksytysti tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen tutkintotilaisuuksissa käytännön työssä ja toiminnassa. (s. 7)
-arvioinnin kohteet ja kriteerit on johdettu ammattitaitovaatimuksista. Arvioinnin kohteilla ilmaistaan ne osaamisen alueet, joihin arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota. (s. 8)
-ammattitaito osoitetaan pääsääntöisesti todellisissa työtehtävissä ja toimissa. (s. 8)
-arvioinnissa tulee käyttää monipuolisesti erilaisia ja ensisijaisesti laadullisia arviointimenetelmiä. (s. 8)
-ammattitaidon arviointi on prosessi, jossa arviointiaineiston keräämisellä ja arvioinnin dokumentoinnilla on keskeinen merkitys. Työelämän sekä opettajien edustajat tekevät kolmikantaisesti huolellisen ja monipuolisen arvioinnin. (s. 8)
-tutkintotilaisuudet järjestetään aidoissa työelämän johtamisprosesseissa. (s. 12)
-JET:in tutkintotilaisuudet ovat laajoja toiminnallisia kokonaisuuksia, esimerkiksi toiminnan suunnittelu, verkostoissa toimiminen, talouden tai prosessien johtaminen. (edellinen ja seuraava lause koskevat perusosiota Johtajana toimiminen) (s. 16)
-arviointiaineisto muodostuu tutkinnon suorittajalle laadittuun tutkinnon suorittamista koskevaan suunnitelmaan määriteltyjen tutkintotilaisuuksien kirjallisista arvioista sekä arvioidusta vastuualueen toimintasuunnitelmasta. (s. 16)
-...sekä arvioiduista tuotannon johtamiseen ja kehittämiseen liittyvistä suunnitelmista, jotka koskevat esimerkiksi prosessien johtamista, kehittämistä tai tuotannon tehostamista. Lisäksi arviointiaineistoon liitetään arvioituna kehittämisprojektin suunnitelma, kirjalliset arviot projektin johtamisesta sekä selvitykset uusien toimintatapojen käytäntöön siirtämisestä ja jatkokehittämisen tarpeista. (koskee tuotannon johtamisosiota. 22)
Ylläkuvatun mukaan eteneminen tuottaa tutkinnonsuorituksia, joista pystytään todentamaan JET-opiskelijan, allekirjoittaneen, ammattitaito. Olennaista tässä kaikessa on selkeä OPH:n määräyksen selkänoja: "Tutkintotoimikunta ja tutkinnon järjestäjä eivät voi jättää noudattamatta tutkinnon perusteita tai poiketa niistä." (s. 4) Näiden mukaan siis mennään.

torstai 6. kesäkuuta 2013
Alaston esimies, alaston JET-suorittaja
Kaksi päivää JET-koulutusta aiheuttivat minussa varsin voimaantuneen olon. Loppuvaiheeseen kevätkautta osuneet, teemoissansa toiset (Waris: strategia- ja toiminnansuunnittelu- sekä Leiponen: henkilökohtaiset johtamistaidot-) lähipäivät osuivat ytimeen; sekä oman ajattelun kehittymiseen ja jäsentymiseen että tulevan syksyn varsinaisen johtamistyön suunnittelutyön tukemiseen.
Hyvää kesää!
Itse JET-prosessin henkilökohtaisen oppimismatkan ja työssä suoriutumisen näkökulmien lisäksi havaitsen luottamuksellisen ilmapiirin lisääntyneen JET-ryhmässä. Keskusteluiden sisällöllinen orientaatio on syventynyt tämän vuoden aikana koko ajan ja vertaistuellinen ulottuvuus on viimeistään nyt selvästi läsnä. Hienoa! Vertaisryhmää osaltaan on peräänkuuluttanut myös JET-tutkinnon suorittamisen ohjeiden ja varsinaisten tutkinnon perusteiden monimutkaisuus. Itse olen toistaiseksi pidättäytynyt ottamasta tästä puolesta JET:iä stressiä, koska nähdäkseni oppisopimusluonteeseen olennaisesti kuuluu työn todellisen sisällön korostuminen teoreettisten vastausten sijaan ja näkisin JET-papereiden täyttöharjoitusten kuuluvan teoreettista orientaatiota vielä toissijaisempaan luokkaan, johon tulen uhraamaan aikaa sen kuuluisan minimin. Sama suomeksi: Työssäni toteutan JET-tutkinnon perusteiden listauksia jo tosiasiallisesti. Seuraava steppi on varmistaa, että nämä asiat todentuvat JET-perusteiden mukaisesti.
Alaston kokki -tv-sarja tutustutti minut ja monet muut tv:n vahtaajat Jamie Oliveriin vuosituhannen vaihteessa. Tv-sarjassa kokattiin ruokaa hyvin yksiselitteisellä, mutta innovatiivisella otteella. Näiden kahden JET-päivän jälkeen koin, että ajatukseni ovat hieman samanlaisella tavalla yksiselitteisiä omasta JET-polustani ja esimiestyöstä. En tokikaan voi väittää, että ajatukseni olisivat erityisemmin innovatiivisia kuten Oliverilla. Toistan vanhoja teemoja, mutta toki jäsennän omakohtaisesti asioita. Ohessa tässä prosessissa voi syntyä ns. puoliuutta.
-- Suunnitelmallisuutta on lisättävä. Tulevana syksynä tulen yhdessä työyhteisön kanssa valmistelemaan suunnitellussa prosessissa vuoden 2014 toimintasuunnitelma. Tämän funktio on kertoa sisäisille asiakkaille ja työyhteisöllemme mitkä ovat toimintamme painopisteitä vuonna 2014.
--- Osallistavaa johtamista on lisättävä. Yllä mainitussa suunnitteluprosessissa olennaista on työyhteisön lisäksi sisäisten asiakkaiden kuuleminen. Osallistava johtaminen tulee lisäämään yhteisymmärrystä siitä, missä olemme ja minne menemme unohtamatta sitä, miksi niin teemme. Prosessissa tulemme oppimaan uutta emmekä tule kiertämään hyvää, hedelmällistä ja aitoa keskustelua.
---- Päädyin sanoittamaan kärjistetyillä kielikuvilla eri tapoja hoitaa samaa esimiestehtävää: 1. Hallinnollinen vatkaaja tai 2. Keskusteleva suunnannäyttäjä. Pyrkimykseni on aina ollut ja tulee olemaan jatkossa entistä vahvemmin kohti 2. -vaihtoehtoa.
----- Haluan ja hyvin usein uskonkin parhaaseen ihmisessä. Tämä on osin kotoa isäni oppeja. Nöyryys johtamisessa ja ihmisten kanssa työskentelyssä ei tarkoita nöyristelyä, mutta ihmisen kohtaamisella, asioiden aidolla selittämisellä, halulla kuulla toisen näkökulma ennen mahdollista vetäytymistä esimieskilven taakse on konkreettinen esimerkki omasta vuorovaikutustavastani. Totta kai ammatillisuus on tässä asioiden keskiössä, eli patologinen käyttäytyminen tulee haastaa ja kyseenalaistaa.

------ Uskon esimiehenä työntekoon, esimerkin voimaan ja positiivisen näkökulman löytämiseen.
----- Uskon esimiehenä, että omat ennakkoluulot on kyseenalaistettava ja oltava tietoinen omista vuorovaikutustyyleistä ja ihmistyyppipreferensseistä.
---- Uskon esimiehenä, että visiolla on suuri merkitys suunnatessa kohti tulevaa. Samoin esimiehen tietoisuus siitä, missä "kypsyysvaiheessa" oma yksikkö on, on merkityksellistä. Näiden teemojen kohdalla kommunikaatio on tärkeää, koska visio esimiehen päässä ei ole hyödyllinen vaan vasta yhdessä pohdittuna ja/tai keskusteltuna.
--- Suunnitelmallisuuden tarve, toistan jo osin itseäni, lisääntyy ammatillisen osaamisen ja ymmärryksen lisääntyessä työyhteisössä. Samoin itse oppiessani uutta ja syventäessäni jo kohtuullisesti osaamaani asian ymmärrystä koen tarvetta jäsentää tulevaa voimakkaammin. Tarvitsemme tarinaa siitä, mistä ja minne olemme menossa.
-- Ihmisten kohtaaminen kokonaisina oman elämänpolkunsa kulkijoina työn kuitenkin keskiössä pitäen on kommunikaatiotapani keskiössä.
Tuleva syksy tuo mukanaan JET:in varsinaisen suorittamisen tutkinnon perusteiden näkökulmasta. Se millä tässä JET:issä kuitenkin on ensisijaisesti merkitystä, on jo tapahtunut. Oma ajattelu kehittyy ja on kehittynyt. Syksyllä näitä oman ajattelun ja eteenpäin kehittyvän johtamistyön hedelmiä todennetaan ja dokumentoidaan. Se ei ole omasta näkökulmastani se merkityksellisin vaihe, joskin tick the box -vaihekin on toki suoritettava eikä sitä pidä mitenkään ylenkatsoa. Älä siis, arvoisa lukija, käsitä viestiäni tältä osin väärin. JET-koulutuksen hyöty katoaisi, jos sen suorittamista ei kontrolloitaisi mitenkään, koska siitä seuraisi, että koulutus ei vaatisi osallistujilta satsausta eikä tietoista itsensä likoon laittamista. Omakohtainen kokemukseni on, että ilman näitä asioita ei varsinaisia työn hedelmiä "vahingossa" vastaan tulisi.
Hyvää kesää!
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Harjoittelusta ja valmentamisesta valmentavaan johtajuuteen
Ensi viikolla kesäkuun alussa on kaksi JET-päivää, teemoina 1. oman vastuualueen toiminnan kehittäminen ja arviointi ja 2. henkilökohtaiset johtajuustaidot. En nyt keskity näihin päiviin suoraan vaan peilaan ajatuksiani johtamiseen toisenlaisen viitekehyksen kautta. Viitekehys on valmentaminen.
Tekstin pohjana on monivuotinen harrastukseni maratonjuoksu, Järvenpään kaupungissa esille nostettu valmentava johtajuus, ja näkemäni esitykset sekä keskustelut inspiroivan Rehtori-instituutin Seppo Pulkkisen kanssa (Sepon väitös "Valmentajataustan merkitys rehtorin työssä" https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/26515).
Päädyin juoksemaan ensimmäisen maratonini vuonna 2003 puolivahingossa. Koripalloharrastukseni jäätyä juniorivuosiin olin pari vuotta ollut ilman aktiivista liikuntaharrastusta, kun erehdyin huhtikuussa solmimaan lenkkitossuni nauhat johdonmukaisesti viikosta toiseen. Lenkkien pituus oli viiden ja 12 kilometrin välillä pääsääntöisesti. En tiennyt harjoittelemisesta sinänsä mitään vaan juoksin samoja vauhteja viikosta toiseen. Oletin, että takareiden jumiutuminen harjoittelusta oli normaali olotila treenatessa, en pahimmillaan saanut jalkaa suoraksi lihasjumin takia. Pidin onneksi myös väliviikon heinäkuussa, jolloin jalat avautuivat ja juoksin elokuussa Helsinki City Marathonin omaan liikkumistaustaani nähden hyvään aikaan 3h 28 min. Jatkoin juoksemista syksyn ja alkutalven, mutten päässyt perisynnistäni: En suunnitellut juoksulenkkejäni lainkaan vaan juoksin jatkuvasti jalkani tukkoon. En myöskään arvioinut kriittisesti työkaluja, lenkkitossuja, ja jalkapöytien oireilu turhautti. Puolen vuoden juoksutauko koitti. Tämän jälkeen innostuin juoksemaan lyhyitä puolen vuoden treenipyrähdyksiä suuremmin suunnittelematta ja pitämään taukoja.
2012 juoksin samalla ad hoc -otteella kolmatta kertaa Helsinki City Marathonin ajassa 3h 35 min, minkä jälkeen arvioin hieman miten voisin parantaa parissa kuukaudessa aikaani. Tein suunnitelman, toteutin sen ja juoksin Vantaan maratonissa lokakuussa 3h 12min. Tämän jälkeen suunnittelin peruskuntokauden ohjelman, minkä jälkeen päätin seurata valmista 18 viikon maratonohjelmaa (aiheesta kiinnostuneille: P & D: Advanced Marathoning, 2. ed.). Yhdestoista maraton on parin viikon kuluttua edessä Forssan Suvi-illassa. Tavoitteenani on juosta maraton alle kolmeen tuntiin. Valmistautumiseni viittaa voimakkaasti siihen, että tähän on hyvin realistiset mahdollisuudet, toki se vaatii onnistuneen juoksun. Vahingossa harva juoksee kuitenkaan maratonia alle kolmeen tuntiin.
Tärkeimmät syyt siihen, että valmistautuminen on onnistunut, ovat: Kokonaisvaltainen treeniohjelma juoksuviikkojen pohjana. Treeniohjelman realistisuus (55-90km/viikko) työ ja perhe huomioiden. Soveltavalla otteella treeniohjelman yksittäisten harjoitusten soveltaminen päivän olo ja olosuhteet huomioiden. Johdonmukainen ote harjoittelussa. Yksittäisistä harjoituksista kiinni pitäminen, jos ei vilpittömästi pysty sanomaan itselle, että harjoituksista laistamisessa ei ole kyse mukavuuden halusta. Jatkuva kokonaisvaltainen arviointi tavoitteen (maraton alle kolmeen tuntiin) ja kyseessä olevan viikon suoriutumisten välillä. Flunssaoireiden ilmaantuessa välitön parin päivän juoksutauko.
Summaan toistaiseksi hyvän valmistautumisen kahteen teemaan: Päämäärätietoisuuteen ja herkkyyteen. Olen toiminut itse itseni valmentajana ja saanut oltua päämäärätietoinen samalla kuin herkällä korvalla olen kuunnellut fyysistä ja psyykkistä olotilaani sekä sovittanut harjoitukset (pääosin 5 x viikossa) työn ja perheen aikatauluihin.
Järvenpään kaupunki on kouluttanut esimieskuntaansa valmentavaan johtamiseen. Kuten aina, koulutuksista ihmiset tekevät omanlaisiaan tulkintoja ja seuraavat ajatukset ovatkin omaa tulkintaani miten työssäni esimiehenä valmentavaa johtajuutta toteutan: Työntekijä ei koskaan ole vain kyseisen työn tekijä vaan urallaan aktiivinen subjekti tulossa jostain ja matkalla jonnekin. Esimies pystyy parhaimmillaan käymään pitkällä aikajänteellä toistuvia, teemoiltaan samankaltaisia, luonteeltaan progressiivisia ja vaikuttavuudeltaan voimaannuttavia keskusteluja työntekijöiden kanssa. Kuka työntekijä todella on? Mihin hän työurallaan on suuntautunut? Mitä unelmia ihmisellä oli? Mitä on nyt? Voisiko lisäkoulutus tukea näiden unelmien saavuttamista? Miten nämä ihmisen ajatukset, hieman epämääräiset ja arvuuttelevat, voidaan liittää ihmisen omiin työtehtäviin? Jos niitä ei voi, voiko näistä teemoista kuitenkin keskustella jatkossakin osana ihmisten, ei vain työntekijöiden, johtamista? Uusien työtehtävien tullessa opeteltavaksi olisiko paikallaan käydä avointa keskustelua miten niitä hoidetaan? Kuulla etukäteen, keskustella opetellessa ajatuksia, pohtia jo arkeen sujahtaneiden tehtävien keskeisimpiä haasteita, mahdollisia kehittämiskohteita ja arvioida yhdessä uusien työtehtävien haltuunottoprosessin onnistumista. Päämäärätietoisuus hieman taustalla tässä tulkinnassani, herkkyys voimakkaammin läsnä. Päämäärätietoisuuden painottumisen määrä riippuu myös johdettavista ihmisistä. Jos tavoite on jaettu ja yhteisesti ymmärretty, ei päämäärätietoisuuteen ole syytä laittaa niin suurta painoarvoa.
Seppo Pulkkisen väitöksessä tarkasteltiin kymmentä valmentajataustaista rehtoria. Suora lainaus Sepolta:
Suunnatessani kohti ensi viikon JET-lähipäiviä, otan näistä kolmesta toisiaan sivuavista asioista mukaani monta ajatusta.

Valmentajan rooli on muuttunut
Pulkkinen havaitsi, että maailmojen väillä on siirtovaikutusta sekä urheilumaailmasta koulumaailmaan että päinvastoin. Lisäksi molemmissa maailmoissa on sellaisia johtajuuden elementtejä, jotka eivät ole siirrettävissä. Hän muodosti viisi johtajuuden siirtovaikutuksen kategoriaa.
Ensimmäinen kategoria, ihmiskeskeisyys, kuvaa haastateltujen johtamisotetta ja -filosofiaa. Rehtorit korostavat inhimillisen toiminnan merkitystä johtamisessaan huolimatta pitkästä valmentajaurasta kilpaurheilun kovassa maailmassa. On tärkeää, että johtajan kovan pinnan alta löytyy inhimillinen ihminen, joka hallitsee ihmisten kanssa toimimisen.
Syklisyys taas kuvaa johtajan työn luonnetta ja vuodenkiertoa, joka hallitsee molempia maailmoja. Kouluvuoden kierron määrää lukuvuosi ja urheiluvuoden kierron määrää sarjakausi. Tähän liittyy useisiin eri tilanteisiin kuuluva hektisyys. Syklisyys vaatii vahvaa tilannejohtamisen taitoa.

Kolmas kategoria, tehtäväalueiden laajuus, kuvaa sitä muuttuvaa maailmaa, jossa sekä valmentaja että rehtori toimivat tällä hetkellä. Tehtäväalueiden laajentumisen tiedostaminen sekä rehtorin että valmentajan johtamisessa on tärkeää johtamisen arkea.
Neljäs kategoria, muutoksen sieto, liittyy muutoksen johtamiseen. Se on taito, joka haastateltavien mukaan on siirtynyt urheilumaailmasta koulumaailmaan. Urheilumaailmassa muutos on jatkuvasti läsnä. Valmentajataustaiset rehtorit sietävät hyvin muutosta ja siihen liittyviä haasteita. He mieltävät itsensä vahvaksi muutoksen ja sen toteuttamisen osaajiksi.
Viides kategoria, johtamiskäyttäytyminen, nosti esiin kaksi termiä: kasvatuksellinen ja valmennuksellinen johtaminen. Molemmissa tutkimuksen maailmoissa johtajan käyttäytyminen perustuu ihmisten huomioimiseen ja johtamiseen heidän avullaan. Siirtovaikutuksen avulla voidaan oppia tilannejohtamisen taitoja ja käyttäytyä eri tilanteissa sen vaatimalla tavalla. Tätä voidaan kutsua myös urheilutermillä pelinluku.
- Urheilumaailmassa saatu kokemus on selittävä tekijä sille seikalle, että ihmisten huomioiminen nousi niin keskeisesti esille. Valmentajan rooli on muuttunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana ihmisjohtamisen ja tiimityön suuntaan, Pulkkinen painottaa.
Huippu-urheiluvalmentajataustaiset rehtorit ovat kokeneet urheilumaailman ihmisiin keskittyvän johtajuuden toimivan myös koulumaailmassa. Tiimitoiminta, jaettu johtajuus ja koko henkilöstön saaminen mukaan kouluyhteisön kehittämiseen ovat sellaisia johtajuuden elementtejä, jotka toimivat rehtorin työssä paremmin kuin pääasiassa punaisen valon takana rehtorin kansliassa tapahtuva ”oikeisiin asioihin” keskittyvä asiajohtaminen.
Nämä kolme teemaa käsittelevät samaa asiaa, mutta toinen toistaan laaja-alaisemmin. Maratontreenaamisen muuttuminen suunnitelmalliseksi on itselleni esimerkki suunnitelman ja sen seuraamisen merkityksestä. Valmentavasta johtajuudesta kirjaamani kohtuullisen yksioikoiset ajatukset painottavat kohtaamisen ja kontaktin merkitystä, kenties liikaakin. Liikaa siinä suhteessa, että en ole yllä olevassa esimerkissä avannut suunnitelmallisuuden merkitystä työkontekstissa juurikaan. Mutta tätä täydentää Sepon lainaus, jossa näkökulma on laajempi. Teemoittaessaan valmentaja-rehtorien näkemyksiä Seppo avaa ainakin itselleni näkökulman valmentavan asiantuntijaesimiehen sielunelämään, jossa olennaista on sekä ihmisten kanssa toimiminen päämäärätietoisena ja sensitiivisenä kommunikaattorina että tarpeeksi laaja aikaikkuna, jossa valmentava asiantuntijaesimies kognitiivisella tasolla jatkuvasti liikkuu.Suunnatessani kohti ensi viikon JET-lähipäiviä, otan näistä kolmesta toisiaan sivuavista asioista mukaani monta ajatusta.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Yksittäisen kirjan anti omalle johtamisajattelulle
Osana JET:iä tulee minun lukea jokin johtamisaiheinen kirja ja hakea siitä oppeja omaan johtajuuteen. Olen lähtenyt tavoittelemaan ns. mahdollisimman suurta hyötyä tarkastelemalla tutkittuun tietoon pohjautuvia kirjoja. En poissulje tämän ajatuksen mukaan toimimista varsinaista JET-päivää ennen. Haluan kuitenkin jakaa pohdintaani, jonka sai liikkeelle puolivahingossa lukemani "Nelson Mandela - portrait of an extraordinary man", kirjoittajana Richard Stengel.
Syy siihen miksi kyseessä on puolivahingossa lukemani kirja on, että palatessamme pääsiäislomalta Hollannista vierailin sattumalta Amsterdamin lentokentällä kirjakaupassa ja nappasin pokkarin matkaan. Junat ja lentokoneet ovat minulle parhaimpia lukuhetkiä, tietty aika lukitussa tilassa -miksipä ei lukisi samalla jotain? Tällä kertaa luin Mandelasta.
Kirja itsessään ei ole Mandelan elämänkerta, toisin kuin odotin, vaan kirjoittaja Stengelin tulkinta Mandelan elämästä juontuvista opetuksista meille kaikille. Englanninkielinen kirja oli hyvin sujuva ja sanastoltaan varsin helppoa tekstiä, suosittelen tarttumaan siihen jos yhtään herää mielenkiinto.
Siitä annista omalle johtamisajattelulleni. Tämä anti on oikeastaan osuvaa nimenomaan minulle kokonaisena ihmisenä, ja siten välillisesti johtamisajattelulleni. Tulee mieleen yksinkertainen analogi, ollakseen kypsä johtamaan, on oltava myös kypsä ihmisenä. Muutamaan teemaan samaistuin erityisen voimakkaasti ja tietyt asiat herättivät minut pohtimaan omaa toimintaani. Seuraavassa pareittain samaistumista ja pohtimista herättäneet lainaukset ja perään reflektointia.
Samaistuminen 1: Näe argumentin molemmat puolet
When Mandela emerged from prison, people assumed he saw the world in black and white. --- But the seventy-one-year-old man who emerged from prison turned out to be far more subtle than people anticipated. He understood white fears and black frustrations; he appreciated the pull of tribalism and the power of modernism; he saw the appeal of nationalization and the allure of the free market; he understood the Afrikaner's love of rugby and the freedom fighter's abhorrence of it. (s. 211-212)
Pohtiminen 1: Pitkässä juoksussa
In the long run. It is a phrase he uses often. That is the way he thinks, the distance at which his mind works best. He is not quick or facile; he likes to marinate in ideas. If everyone has a natural distance -sprinting, middle distance, long distance- Mandela is a long-distance runner, a long-distance thinker. And prison was a marathon. When we were talking about an issue or a problem, he would sometimes say, "It will be better in the long run." Yes, he is an optimist, but an extremely realistic and cautious one. (s. 173)
--> Oma tapani hahmottaa ihmisiä ryhmänä on osin yksilöiden kautta, osin ryhmänä. Ihmiset näkevät eri tilanteet omista näkökulmistaan eivätkä aina erota asian herättämää tunnetta varsinaisesta asiasisällöstä. Tunnistan tuon dynamiikan. Itse olen inhimillinen ja en luonnollisestikaan kuvittele näkeväni asioita kristallinkirkkaasti, mutta jotain tuon kaltaista eri näkökulmien ymmärtämisen tuottamaa tilanteen hahmotusta koen työssäni ja elämässä muutenkin. Kuitenkin on eri asia hahmottaa jokin vaikkapa ryhmälle haastava asia jonain kyseisenä hetkenä ja ymmärtää mitä asioita tarvitsee tehdä toisin kuin pystyä sitoutumaan asiaan pitkässä juoksussa, luottavaisesti kiirehtimättä asioita eteenpäin. Pyrin tähän suuntaan omassa toiminnassani, mutta tietynlainen -kenties luonteenlaatuuni, ikääni tai elämänvaiheeseeni liittyvä- kärsimättömyys voi olla hetkittäin haasteellista.
Tarkennan tätä. Hahmotan hyvin, että tekemällä toimintatavassa valinnan X saamme ryhmänä jonkin strategisen hyödyn Y pitkässä juoksussa. Haastavaksi tulee tilanne, jossa arkeen vaikuttavaa valintaa X kritisoidaan kyseenalaistamalla hyöty Y lyhyen ajan näkökulmassa. Tällöin tulee itselleni mieleen kaksi eri asiaa, jos itse hahmottaa eri ihmisten näkökulman oman lisäksi, tällöin myös ymmärtää heidän näkökulmansa ja päätyy pohtimaan miten asiassa on syytä edetä. Tällöin ryhmänä sitoutuminen valintaan X on tärkeää paitsi strategisen hyödyn Y takia, myös siksi ettei toimintatapa jatkuvasti muutu. Samalla kohtaamalla ihmiset ja heidän näkökulmansa ja tekemällä keskustelujen jälkeen päätelmän jatkaa valinnan X kanssa kohti hyötyä Y, ovat ihmiset saaneet kuulluksi tulemisen kokemuksen ja sitoutuminen valintaan X on -toivottavasti- paremmalla tolalla. Toki vastaavaa esimerkkiä ei voi jatkuvasti käydä läpi, mutta tietyissä kohtaa tällainen yhteinen käsittely on paikallaan ja voi myös vahvistaa ryhmää.
Yllä kuvaamassani esimerkissä on kärsimättömyys tavallaan poistettu yhtälöstä - käytännössä kärsimättömyys edeltää tilannetta. Jos tilanteita ennakoisi ja arvioisi etukäteen kunnolla, tällöin valintaa X olisi ehditty yhdessä arvioimaan suhteessa hyötyyn Y eikä valintaa X olisi kärsimättömästi otettu vauhdilla käyttöön... Menee hiusten halkomiseksi, otetaan toinen vastaavaa esimerkkipari kirjasta, kunhan vielä totean, että uskon kehittyväni jatkuvasti kohti pitkällä juoksulla ajattelua. Haastavaksi johtamistyön tekee se, että ihmisiä on johdettava heitä kuullen ja luonnollisesti keskustellen, hahmotettava tietyssä määrin heidän näkökulmaansa JA pystyttävä arvioimaan hyötyjä ja haittoja valinnoista sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Ja tämä on jatkuva prosessi. Sitten toiset kaksi lainausta:
Samaistuminen 2: Johda edestä
Mandela had said to me many times that the ANC was a collective in which no one person was the ultimate decider. So I asked about this transformational decision he had effectively made on his own. Mandela was quite direct. "It is absolutely necessary at times for the leader to take on independent action without consulting anybody and to present what he has done to the organization. There are cases of that nature where I will take a decision and confront you with it, and the only question that you have to consider is whether what I have done is in the interest of the movement. I say if I had discussed the question with my colleagues before I went to see the government, they would have turned it down. We would not have been having negotiations today." (s. 69-70)
Pohtiminen 2: Johda takaa
As much as Mandela loved the limelight, he always knew he had to share it. He understood that some part -quite a large part- of leadership is symbolic and that he was a splendid symbol. But he knew that he could not always be in front, and that his own great goal could die unless he empowered others to lead. In the language of basketball, he wanted the ball, but he understood that he had to pass to others and let them shoot. Mandela genuinely believed in the virtues of the team, and he knew that to get the best out of his people, he had to make sure that they partook of the glory and, even more important, that they felt they were influencing his decisions. (s. 75)
Tässä on kaksi tärkeää näkökulmaa samaan asiaan. Tilanteen niin vaatiessa on pystyttävä toimimaan tarvittaessa itsenäisesti, mutta usein on viisasta hakea laajempi näkökulma asiaan ja haettava mielipiteitä myös muilta. Kuten näissä teemoissa usein, nämä ovat sidonnaisia toisiinsa. Mielipiteiden kuuleminen ja hakeminen liittyy kärsimättömyyteen, voi olla järkevämpää hakea useampi näkökulma samaan asiaan kuin tehdä vain tavan vuoksi itse itsenäinen päätös. Jos tilanne sitä vaatii, kyseessä on eri asia, mutta muuten asian yhdessä keskusteleminen tuottaa usein synergiahyötyä. Haastavaksi asian tekevät ainakin arkiset haasteet "kiire, tapa ja tottumus, mahdollinen keskustelukulttuurin puute", mutta siitä huolimatta tuo varsin pyyteetön ja strateginen näkökulma "johtamisesta takaa" on jotain, mitä kohti pyrkiä jatkuvasti. Tässä saattaa olla itselleni erinomainen tavoite tulevaisuutta varten.
Huomaan, että kirjan avainkohtien ja oppimiskokemuksen aukikirjoittaminen ei tapahdu aivan pienessä tilassa. Päätän tämän raportin Stengelin kirjasta tähän ja totean, että useampi asia ja näkökulma jäi vielä avaamatta, mutta katsotaan jatkossa, onko niitä tarpeellista tässä formaatissa käsitelläkään. Yllä mainitut asiat eivät ole ihan pieniä itsessään.
Suosittelen kirjaa, totisesti, jos tämä ajatus vielä jäi auki... Tuskinpa. :)

torstai 7. maaliskuuta 2013
Selventyvä JET-käsitys (mitä minun tulee tehdä ennen vuodenvaihdetta)
Aika rientää!
Joulukuusta on kuljettu kolme kuukautta siten, että JET on pysynyt tiiviisti mielessä, mutta konkretia on ollut vähäisempää. Joulukuinen pienryhmätapaaminen tuotti itselleni sen ymmärryksen, että JET:in suorittaminen itse asiassa on varsin hikisen rupeaman takana.
Nyt ajatuksena on aloittaa tutkintovaatimusten suorittaminen lähipäivien ja niiden oppimistehtävien lisäksi. Tällä pystyn välttämään sen vaihtoehdon, että loppusyksystä pitää erityistä kiirettä. Kiireestä ylipäänsä ei tule pääsemään eroon, mutta jos nyt ylenpalttisen urakoinnin voi välttää, se vältettäköön.
Käytännössä minun pitää aloittaa palastelemaan seuraavan dokumentin sivuja 12-16 ja 20-22. http://www.oph.fi/download/133521_Johtamisen_eat_2011.PDF
Sieltä löytyy pelottavan pitkä lista asiakokonaisuuksia, JET:in pakolliseen osaan ja valinnaiseen osaan liittyen, jotka minun tulee dokumentoida ja siten todentaa ennen vuoden loppuun päättyvää JET:iä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)