Osana JET:iä tulee minun lukea jokin johtamisaiheinen kirja ja hakea siitä oppeja omaan johtajuuteen. Olen lähtenyt tavoittelemaan ns. mahdollisimman suurta hyötyä tarkastelemalla tutkittuun tietoon pohjautuvia kirjoja. En poissulje tämän ajatuksen mukaan toimimista varsinaista JET-päivää ennen. Haluan kuitenkin jakaa pohdintaani, jonka sai liikkeelle puolivahingossa lukemani "Nelson Mandela - portrait of an extraordinary man", kirjoittajana Richard Stengel.
Syy siihen miksi kyseessä on puolivahingossa lukemani kirja on, että palatessamme pääsiäislomalta Hollannista vierailin sattumalta Amsterdamin lentokentällä kirjakaupassa ja nappasin pokkarin matkaan. Junat ja lentokoneet ovat minulle parhaimpia lukuhetkiä, tietty aika lukitussa tilassa -miksipä ei lukisi samalla jotain? Tällä kertaa luin Mandelasta.
Kirja itsessään ei ole Mandelan elämänkerta, toisin kuin odotin, vaan kirjoittaja Stengelin tulkinta Mandelan elämästä juontuvista opetuksista meille kaikille. Englanninkielinen kirja oli hyvin sujuva ja sanastoltaan varsin helppoa tekstiä, suosittelen tarttumaan siihen jos yhtään herää mielenkiinto.
Siitä annista omalle johtamisajattelulleni. Tämä anti on oikeastaan osuvaa nimenomaan minulle kokonaisena ihmisenä, ja siten välillisesti johtamisajattelulleni. Tulee mieleen yksinkertainen analogi, ollakseen kypsä johtamaan, on oltava myös kypsä ihmisenä. Muutamaan teemaan samaistuin erityisen voimakkaasti ja tietyt asiat herättivät minut pohtimaan omaa toimintaani. Seuraavassa pareittain samaistumista ja pohtimista herättäneet lainaukset ja perään reflektointia.
Samaistuminen 1: Näe argumentin molemmat puolet
When Mandela emerged from prison, people assumed he saw the world in black and white. --- But the seventy-one-year-old man who emerged from prison turned out to be far more subtle than people anticipated. He understood white fears and black frustrations; he appreciated the pull of tribalism and the power of modernism; he saw the appeal of nationalization and the allure of the free market; he understood the Afrikaner's love of rugby and the freedom fighter's abhorrence of it. (s. 211-212)
Pohtiminen 1: Pitkässä juoksussa
In the long run. It is a phrase he uses often. That is the way he thinks, the distance at which his mind works best. He is not quick or facile; he likes to marinate in ideas. If everyone has a natural distance -sprinting, middle distance, long distance- Mandela is a long-distance runner, a long-distance thinker. And prison was a marathon. When we were talking about an issue or a problem, he would sometimes say, "It will be better in the long run." Yes, he is an optimist, but an extremely realistic and cautious one. (s. 173)
--> Oma tapani hahmottaa ihmisiä ryhmänä on osin yksilöiden kautta, osin ryhmänä. Ihmiset näkevät eri tilanteet omista näkökulmistaan eivätkä aina erota asian herättämää tunnetta varsinaisesta asiasisällöstä. Tunnistan tuon dynamiikan. Itse olen inhimillinen ja en luonnollisestikaan kuvittele näkeväni asioita kristallinkirkkaasti, mutta jotain tuon kaltaista eri näkökulmien ymmärtämisen tuottamaa tilanteen hahmotusta koen työssäni ja elämässä muutenkin. Kuitenkin on eri asia hahmottaa jokin vaikkapa ryhmälle haastava asia jonain kyseisenä hetkenä ja ymmärtää mitä asioita tarvitsee tehdä toisin kuin pystyä sitoutumaan asiaan pitkässä juoksussa, luottavaisesti kiirehtimättä asioita eteenpäin. Pyrin tähän suuntaan omassa toiminnassani, mutta tietynlainen -kenties luonteenlaatuuni, ikääni tai elämänvaiheeseeni liittyvä- kärsimättömyys voi olla hetkittäin haasteellista.
Tarkennan tätä. Hahmotan hyvin, että tekemällä toimintatavassa valinnan X saamme ryhmänä jonkin strategisen hyödyn Y pitkässä juoksussa. Haastavaksi tulee tilanne, jossa arkeen vaikuttavaa valintaa X kritisoidaan kyseenalaistamalla hyöty Y lyhyen ajan näkökulmassa. Tällöin tulee itselleni mieleen kaksi eri asiaa, jos itse hahmottaa eri ihmisten näkökulman oman lisäksi, tällöin myös ymmärtää heidän näkökulmansa ja päätyy pohtimaan miten asiassa on syytä edetä. Tällöin ryhmänä sitoutuminen valintaan X on tärkeää paitsi strategisen hyödyn Y takia, myös siksi ettei toimintatapa jatkuvasti muutu. Samalla kohtaamalla ihmiset ja heidän näkökulmansa ja tekemällä keskustelujen jälkeen päätelmän jatkaa valinnan X kanssa kohti hyötyä Y, ovat ihmiset saaneet kuulluksi tulemisen kokemuksen ja sitoutuminen valintaan X on -toivottavasti- paremmalla tolalla. Toki vastaavaa esimerkkiä ei voi jatkuvasti käydä läpi, mutta tietyissä kohtaa tällainen yhteinen käsittely on paikallaan ja voi myös vahvistaa ryhmää.
Yllä kuvaamassani esimerkissä on kärsimättömyys tavallaan poistettu yhtälöstä - käytännössä kärsimättömyys edeltää tilannetta. Jos tilanteita ennakoisi ja arvioisi etukäteen kunnolla, tällöin valintaa X olisi ehditty yhdessä arvioimaan suhteessa hyötyyn Y eikä valintaa X olisi kärsimättömästi otettu vauhdilla käyttöön... Menee hiusten halkomiseksi, otetaan toinen vastaavaa esimerkkipari kirjasta, kunhan vielä totean, että uskon kehittyväni jatkuvasti kohti pitkällä juoksulla ajattelua. Haastavaksi johtamistyön tekee se, että ihmisiä on johdettava heitä kuullen ja luonnollisesti keskustellen, hahmotettava tietyssä määrin heidän näkökulmaansa JA pystyttävä arvioimaan hyötyjä ja haittoja valinnoista sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Ja tämä on jatkuva prosessi. Sitten toiset kaksi lainausta:
Samaistuminen 2: Johda edestä
Mandela had said to me many times that the ANC was a collective in which no one person was the ultimate decider. So I asked about this transformational decision he had effectively made on his own. Mandela was quite direct. "It is absolutely necessary at times for the leader to take on independent action without consulting anybody and to present what he has done to the organization. There are cases of that nature where I will take a decision and confront you with it, and the only question that you have to consider is whether what I have done is in the interest of the movement. I say if I had discussed the question with my colleagues before I went to see the government, they would have turned it down. We would not have been having negotiations today." (s. 69-70)
Pohtiminen 2: Johda takaa
As much as Mandela loved the limelight, he always knew he had to share it. He understood that some part -quite a large part- of leadership is symbolic and that he was a splendid symbol. But he knew that he could not always be in front, and that his own great goal could die unless he empowered others to lead. In the language of basketball, he wanted the ball, but he understood that he had to pass to others and let them shoot. Mandela genuinely believed in the virtues of the team, and he knew that to get the best out of his people, he had to make sure that they partook of the glory and, even more important, that they felt they were influencing his decisions. (s. 75)
Tässä on kaksi tärkeää näkökulmaa samaan asiaan. Tilanteen niin vaatiessa on pystyttävä toimimaan tarvittaessa itsenäisesti, mutta usein on viisasta hakea laajempi näkökulma asiaan ja haettava mielipiteitä myös muilta. Kuten näissä teemoissa usein, nämä ovat sidonnaisia toisiinsa. Mielipiteiden kuuleminen ja hakeminen liittyy kärsimättömyyteen, voi olla järkevämpää hakea useampi näkökulma samaan asiaan kuin tehdä vain tavan vuoksi itse itsenäinen päätös. Jos tilanne sitä vaatii, kyseessä on eri asia, mutta muuten asian yhdessä keskusteleminen tuottaa usein synergiahyötyä. Haastavaksi asian tekevät ainakin arkiset haasteet "kiire, tapa ja tottumus, mahdollinen keskustelukulttuurin puute", mutta siitä huolimatta tuo varsin pyyteetön ja strateginen näkökulma "johtamisesta takaa" on jotain, mitä kohti pyrkiä jatkuvasti. Tässä saattaa olla itselleni erinomainen tavoite tulevaisuutta varten.
Huomaan, että kirjan avainkohtien ja oppimiskokemuksen aukikirjoittaminen ei tapahdu aivan pienessä tilassa. Päätän tämän raportin Stengelin kirjasta tähän ja totean, että useampi asia ja näkökulma jäi vielä avaamatta, mutta katsotaan jatkossa, onko niitä tarpeellista tässä formaatissa käsitelläkään. Yllä mainitut asiat eivät ole ihan pieniä itsessään.
Suosittelen kirjaa, totisesti, jos tämä ajatus vielä jäi auki... Tuskinpa. :)
